Hukkaan mennyttä hommaa

Aikakauslehden tekeminen on joskus yhden sortin taiteenlaji. Tänne Tyynen meren rannalle saapui postissa pari viikkoa sitten Veikkaaja, jossa henkilökuvien mestari, säätäjien kuningas, Marko Lempinen oli pyöräyttänyt henkilökuvan Laura Lepistöstä (ja Satu tehnyt visuaalisesti huikean lähtöaukeaman).

Jutussa käy myös lukijalle selväksi, että tämän tarinan piti olla kansalle nähtävillä jo viime vuonna, mutta neidin loukkaantumiskierre siirsi jutun ilmestymistä. No, kierre toki jatkuu edelleen, mutta tässä kohtaa oli sikäli luonnollinen hetki tehdä se juttu, että kierteeseen tuli ikään kuin uusi kierros uuden kauden kunniaksi.

Ihan harvinaista ei ole se, että jutut sulaa käsistä. Tapahtuu jotain, mikä saa suunnitelmat muuttumaan. Hyvä esimerkki oli vaikka viime kevään MM-kisat. Ei kukaan oikein osannut etukäteen varautua sellaiseen skenaarioon, että Suomi voittaisi maailmanmestaruuden, mutta kyllä siitä vain jutut taottiin kasaan. Osa toki himpun verran ennakkoon jo ennen finaalia. Ihan varmuuden vuoksi.

Omalle kohdalle kävi tällainen sulaminen viime viikolla, kun Rinteen Pekka meni ja paukautti nimensä jatkosopimuspaperiin.

Tuli nimittäin tuossa tannoin istuttua nauhurin kanssa erään vancouverilaisen hotellin alakerrassa ja turistua "Peksin" kanssa hänen tilanteestaan. Äijästä oli tulossa ensi kesänä ihan maailman luokan vapaa agentti.

Jutulle oli siis hyvät emmeet ja tarina tuli naputeltua kasaan varsin sujuvaan tahtiin. Kotitoimituksen tarkoitus oli pykätä ympärille pari kainaloa ja itsekin tuuppasin menemään listan niistä potentiaalisista seuroista, jotka pohjoisen pojasta voisivat olla kiinnostuneita.

Alunperin se juttu oli "piirretty" tulevan tiistain lehteen, mutta suunnitelmiin tuli muutos, kun Karjala-turnaus ennakko alkoi veikkaajamaiseen tapaan paisua. Ei mitään, pistetään viikolla eteenpäin.

Noh, torstaiaamuna tätä aikaa tuli sitten tieto Rinteen jatkosopimuksesta ja se juttu meni sitten siinä kohtaa roskakoriin. Koska tätä tekstiä saattaa lukea joku alaikäinen, niin jätän taltioimatta historian lehdille sen, mitä edeltäjäni ja esimieheni tekstiviestissä luki, kun raportoin tapahtuneesta.

Onneksi tarinassa on kuitenkin hyväkin puolensa. Jos se olisi suunnitelman mukaisesti pysynyt ensi tiistain lehdessä, pojat olisivat perjantaina tulleet töihin ja tiistain lehdessä olisi ollut kuuden sivun aukko. Ei kiva.

Nyt se aukko on seuraavan viikon lehdessä. Ja tarina on roskakorissa.

Sikäli sääli, koska juttu oli ihan hyvä.