Anteeksi hyppäys pois jääkiekosta kesken MM-kisojen...
Kiira Korpi sijoittui viime viikonloppuna taitoluistelun MM-kisoissa yhdeksänneksi. Sijoitus on tietysti ihan kelvollinen, mutta tapa, jolla se tuli, jättää ilmaan kysymyksiä. Niitä samoja kysymyksiä, joita Korvelle olisi pitänyt esittää jo aiemminkin.
Uransa ensimmäisen aikuisten EM-pronssin (2007) jälkeen Korpi on epäonnistunut käytännössä kaikissa arvokisoissa. Ei välttämättä tuloksellisesti, mutta suoritus on ollut vajaa. Lähinnä kyse on ollut jatkuvista kaatumisista, jotka näin maallikonkin silmissä ovat kohtuullisen kohtalokkaita virheitä herkässä arvostelulajissa.
Viimeksi tänä talvena EM-kisoissa kultamitali oli kuin tarjottimella valmis poimittavaksi, mutta vapaaohjelmassa tullut epäonnistuminen pudotti hänet pronssille.
Silti suomalainen media päästää Korven ikään kuin takaovesta ilman, että häneltä tiukattaisiin syitä epäonnistumiseen. Eräs kokeneempi kollegani vertasi Korven kohtelua hiljattain Risto Ulmalan aikanaan saamaan arvosteluun mediassa.
Kyse ei voi olla sukupuolinormeista, koska väitän, että vastaavien romahdusten jälkeen myös esimerkiksi suomalaiset naishiihtäjät saisivat osansa kritiikistä.
Johtuuko se Korven kauniista ulkonäöstä? Vaiko siitä, että harva toimittaja uskaltaa lähteä sotkeentumaan taitoluistelun haastaviin teknisiin nyansseihin ja ne jotka lajitaustansa vuoksi siihen pystyvät, eivät halua liata ns. omaa pesää. Ulkopuolisen silmiin näyttää siltä, etteivät lajiin perehtyneet uskalla tai halua grillata nuorta ja kaunista naista.
Maallikon silmin Korven perussuoritustaso näyttää varsin mallikkaalta. Ja sitä todistaa myös ne suoritukset, joissa hän ei kaadu. Pisteitä ropisee kiitettävään tahtiin.
Syyt ovat siis jossain muualla. Moskovan kisojen jälkeen hän kertoi käyttävänsä henkistä valmentajaa, mutta olisiko aika pohtia, onko kyseinen valmentaja hänelle se oikea?
Samalla voisi miettiä myös koko taustaryhmän uudelleenorganisointia. Takavuosien mystiset sairastelut ja viime tipassa ennen Moskovan MM-kisoja ilmentyneet välineongelmat kielivät siitä, että jotain on tehty väärin.
Vai mistä muusta voi olla kyse, jos huippu-urheilijalla ei ole varavälineitä? Eli kun luistimet hajoavat viikko ennen kisamatkaa (kuten tässä tapauksessa kävi), hänellä ei ole lainkaan varaluistimia, vaan on kaivettava 2-3 vuotta vanhat, erilaiset, luistimet kaapista.
Tällaisista asioista soisi lukevansa juttuja niiden journalistien tekemänä, jotka lajia enemmän seuraavat. Se voisi olla hyvä asia myös Kiiralle. Asioista puhuminen julkisesti antaisi myös suurelle yleisölle kuvan urheilijasta eikä vain nätistä tytöstä.
Sillä kun kyse on 23-vuotiaasta urheilijasta, toivoa menestymisen suhteen on turha heittää kaivoon.
maanantai, toukokuu 02, 2011
Nätti tyttö saa kaiken anteeksi
Lähettänyt Juha Hiitelä klo 3:36 ap.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

5 kommenttia:
Jortikka voisi kertoa Kiiralle varaluistimien varaluistimista, kuten Tukiolle aikanaan:)
Kaunis tyttö saa enemmän pusuja-prinsiippi on yhtä vanha kuin aika itse.
Tenniksessä traktorin näköisellä Lindsay Davenportilla oli aina vaikea saada rispektiä, mutta nätti venäläinen oli heti paras juttu sitten valmiiksi viipaloidun paahtoleivän.
Kiira valitsi väärän lajin, sillä jääkiekossa esimerkiksi Tuomo Ruutu kaatuu joka pelissä 5-15 kertaa, eikä se vaikuta pisteisiin.
Tai sitten Valio+Puma+Rauno+Hjallis takaavat koskemattomuuden...
Miten Hiitelä siis ratkoo tilanteen? Vaatimalla jonkinlaista jumalallista selitystä sille miksi urheilija sijoittuu "vain" top kymppiin lajissaan maailmassa koko ajan? Mikä journalistin avainkysymys on, mikset menesty paremmin? Miksi petät MINUN odotukseni?
Kanadalainen nätti taitoluistelijatyttö Josee Chouinard oli parhaimmillaan MM-kisoissa viidentenä, mutta sai enemmän mainosdiilejä kuin kukaan naisurheilija.
Josee oli kisoissa enemmän perseellään kuin tavallinen toimistotyöntekijä viikossa, mutta media kohteli friidua aika kiltisti. Olihan hän nätti flikka.
Katarina Witt sen sijaan oli jotain muuta. Kympin luistelija ja 10+ silmäkarkkina. Wittu, mikä kissa.
Vai voisko sittenkin olla kyse sukupuolinormeista? Nättejä tyttöjä ei kritisoida, nättejä poikia (kuten haataisen harri) kritisoidaan kovemmin ja sitten muut ovat suht tasaisesti kohdeltuja.
Lähetä kommentti